Kuvataiteilija Jaakko Hukkanen ammentaa töihinsä inspiraatiota italialaisesta maalaustaiteesta ja inhimillisestä herkkyydestä.
Kuhanen, Asikainen & Kanerva -asianajotoimiston vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2020 valitsema kuvataiteen kandidaatti Jaakko Hukkanen tutkii töissään mielen maisemia ja herkkyyden voimaa.
– Olen kiinnostunut tunnelmista, värien vuoropuhelusta ja siveltimen ilmaisuvoimasta. Lähden usein liikkeelle mielikuvasta – tunnelman kuvittamisesta tai sen havittelusta – hiilipiirroksen kautta. Lukuisista luonnoksista erottuu puhuttelevat kuvat, jotka laitan työhuoneen seinälle muistilapuiksi. Ne toimivat lähtökohtana maalaukselle, Hukkanen kertoo.
– Käytän perinteisiä materiaaleja ja pohjustan kankaani itse valmistamillani pohjusteilla. Öljyväreihin sekoitan tarvittaessa mehiläisvahaa, joka antaa sille samettisen, mattaisen hehkun. Materiaalit ja tekniikat ovat pitkälti samoja kuin jo taidehistorian hyvin varhaisilla kuvataiteilijoilla, jotka ovat toimineet myös esikuvina työskentelyssäni.
Italialaisen renessanssiajan maalaustaiteen lisäksi Hukkasta inspiroivat esittävän modernistisen taiteen edustajat, kuten italialainen taidemaalari ja taidegraafikko Giorgio Morandi, sekä erilaiset tunnemaailmat. Kuhanen, Asikainen & Kanervan hankkimassa nimeämättömässä öljymaalauksessa korostuu kokemus sisäisestä rauhasta.
– Kuvattuna on vaatimaton rakennus, jonka ikkunan läpi tulviva valo huokuu lämpöä ja rauhaa toisesta maailmasta. Maalaus on hyvin vähäeleinen, ja antaa mykkyydellään tilaa värien keskinäiselle vuoropuhelulle sekä katsojan omille tulkinnoille.
Tarve maalata kumpuaa syvältä sisimmästä
Hukkanen on ollut lapsesta saakka luova, mutta ei ammatinvalintavaiheessa pitänyt taidetta varteenotettavana uravaihtoehtona. Vahva sisäinen motivaatio ja itsensä ilmaisun tarve kannusti kuitenkin hakeutumaan uudelleen maalaamisen pariin reilu vuosikymmen teini-iässä heränneen innostuksen jälkeen.
– Hain perinteisempää uraa suorittamalla puusepän tutkinnon ja rakentamalla lavasteita. Muutamien mutkien ja sattumien kautta päädyin Tampereelle Sara Hildén -akatemiaan sekatyömieheksi. Hoidin käytännön asioita ripustuksista materiaalitilauksiin. Vapaa-ajalla maalasin kotona ja kävin taidegrafiikkakurssilla, Hukkanen kertoo.
Taiteen tekemiselle ei tuntunut jäävän arjessa tarpeeksi aikaa, joten Hukkanen otti opintovapaata ja meni vuodeksi Oriveden opistoon. Siellä visio kirkastui.
– Muutamia vuosia työelämässä oltuani minulle vähitellen valkeni, että työ, jossa pääsen valjastamaan oman luovuuteni, on sellaista työtä, jota voisin kuvitella tekeväni elämäni loppuun saakka. Luova ilmaisu on ollut minulle aina tärkeä osa identiteettiä, mutta vasta Orivedellä tajusin potentiaalini. Ilmapiiri oli todella innostava ja luova, jatko-opintoihin kannustettiin.
Herkkyydessä on voimaa
Kuvataideakatemian ovet avautuivat taidemaalarille ensimmäisellä yrittämällä. Valittu polku tuntuu oikealta: kanditutkinnon jälkeen vuorossa ovat maisteriopinnot.
– Oli tärkeä päästä tekemään taidetta itselle merkityksellisistä lähtökohdista. Joku tunne sisimmässäni sanoi, että jos panostan luovuuden kehittämiseen ja valjastamiseen, minulla voisi olla jotain annettavaa. Vaikka en suoranaisesti koe ottavani töilläni kantaa, toivon, että ne tavoittavat katsojan inhimillisen herkkyyden ja muistuttavat elämisen arvosta, Hukkanen pohtii.
– Taide on parhaimmillaan pysähtymisen ja itsereflektion väline, ponnahduslauta omille ajatuksille. Koen, että tarvitsemme kiihtyvässä maailman sykkeessä välillä myös rauhaa, hiljaisuutta ja lohtua.
