Kolmen osakkaan taloyhtiössä syntyi riita pihojen alareunaa rajaavasta kivimuurista. Yhden mielestä pihamuuri ei kaivannut korjaamista, vaikka rakennusvirastokin näki sen riskinä.
Osakas nosti kanteen taloyhtiötä vastaan vanhan luonnonkivimuurin kunnostuksesta. Hänen mielestään toimenpide oli turha, sillä pihamuuri oli kohtuullisessa kunnossa eikä aiheuttanut vaaraa lähiympäristöön. Lisäksi hän esitti listan useista asiaan liittyvistä yhtiökokouspäätöksistä, jotka tulisi mitätöidä. Kantaja myös koki, että muurin korjaus rikkoi yhdenvertaisuusperiaatetta, sillä siitä ei koitunut hänelle minkäänlaista hyötyä: vain A ja B talojen pihan käytettävyys parani, vaikka hän toimi muiden tavoin maksumiehenä. Käräjäoikeuden tuomio koitui kanteen nostaneen osakkaan tappioksi ja sama toistui myöhemmin hovioikeudessa.
Eri näkemys joka asiasta
Kiistanalainen luonnonkivimuuri kulkee rinteeseen kolmen rinteeseen viettävän piha-alueen alareunassa. Korkeimmillaan se on A ja B talojen kohdalla. Vuonna 2012 muurista irtosi iso kivi, joka vieri naapurikiinteistön pihamaalle. Parin seuraavan vuoden aikana muuri alkoi osoittaa sortumisen merkkejä ja kivien tipahtelu aiheutti useita vaaratilanteita. Tässä vaiheessa yksi osakkaista otti yhteyttä rakennusvirastoon, joka kehotti tarkistamaan tukimuurin kunnon ja ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin turvallisuuden takaamiseksi.
Korjausta vastustaneen osakkaan mielestä muuri ei vaatinut korjausta. Hän väitti, että asia ei muutenkaan ollut osakkaiden yhteinen murhe, sillä kaikki olivat jo 30 vuoden ajan huolehtineet omien pihojensa kunnossapitovastuusta. Piha-alueiden osakashallinnasta mainittiin aikoinaan huoneistojen myyntiesitteissäkin.
Käräjäoikeudessa hävittyään kantaja toisti väitteensä muurin turvallisuudesta hovioikeudessa. Hän halusi edelleen mitätöidä vuonna 2014 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen ja vuonna 2015 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset koskien muurin korjausta. Näkemystään hän perusteli menettelyvirheillä. Osakas myös koki, että muut osakkaat jyräsivät hänet päättäessään muuria koskevista asioista.
Hovioikeuden oli ratkaistava, oliko tukimuurin kunto edellyttänyt kunnostusta, ja jos näin oli, kuuluiko kunnostus taloyhtiön vai osakkaiden vastuulle. Tämän jälkeen katsottiin, oliko korjaus edellyttänyt yhtiökokouksen päätöstä ja olivatko kokouksissa tehdyt päätökset lainvastaisia.
Häviäjä maksoi kaiken
Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi, että muuri vaati kunnostusta. Vaikka myyntiesitteessä puhuttiin piha-alueiden osakashallinnasta, yhtiöjärjestyksestä selvisi, että kunnossapitovastuuta ei ollut siirretty missään vaiheessa osakkaille. Tukimuurin katsottiin siis kuuluvan yhtiön vastuulle, vaikka suurin korjaustarve oli kahden talon (A ja B) alueella. Päätökseen ei vaikuttanut se, että osakkaat olivat huolehtineet omatoimisesti pihoistaan kymmenien vuosien ajan. Hovioikeus ei nähnyt lainvastaista menettelyä myöskään yhtiökokousten päätöksissä.
Yhdenvertaisuuskysymyksen ratkaisemiseksi, hovioikeus järjesti tontilla katselmuksen. Sen perusteella kävi ilmi, että muurin korjaaminen ei tuonut etua A- ja B-huoneistojen omistajille, sillä kahden pihan käytettävyys ei ollut merkittävällä tavalla parantunut.
Pitkä oikeusriita oli kantajalle lopulta turha ja kallis. Jutun häviäjänä hänen maksettavakseen tuli niin omat kuin vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut, yhteensä noin 165 000 euroa korkoineen.
