Erilaisten sähköistettyjen autojen määrä on kasvusuunnassa ja tavoitteet niiden suhteen korkealla. Monen taloyhtiönkin pihalle on ilmestynyt ensimmäinen sähkö- tai hybridiauto, jonka latausmahdollisuutta parhaillaan pohditaan. Keskeinen kysymys on tietysti se, mitä sähköautojen latausmahdollisuus maksaa, ja ennen kaikkea, kuka sen maksaa.
Aihe on herättänyt kysymyksiä lakineuvonnassa ja teema on meilläkin ollut esillä lähes kaikissa asiakastilaisuuksissa, missä on käsitelty ajankohtaisia asioita. Taloyhtiössä ei ymmärrettävästi kovin mielellään anneta rahaa pelkästään naapuria hyödyttäviin hankkeisiin. Toisaalta on tärkeää, että asiaa ajateltaisiin laajemmin. Ihan vastaavalla tavalla taloyhtiöön hankitaan yhteisillä varoilla laajakaistaliittymiä ja muita palveluita, vaikka ne eivät koskisi kaikkia osakkaita lainkaan.
Keskeistä lienee se, pidetäänkö taloyhtiötä kullekin ajankohdalle tavanomaisessa kunnossa. Tämä tarkoittaa myös uudistusten tekemistä ja taloyhtiön arvon nostamista kokonaisuudessaan. Mielelläni ajattelisin, että sähköauton latausmahdollisuuden järjestäminen olisi juuri tällainen hanke. Ei välttämättä ole kovinkaan kaukaista tulevaisuutta, että yksi potentiaalisen osakkeenostajan kynnyskysymyksistä on se, saako hän autolleen latausmahdollisuuden vai ei.
Se lienee kuitenkin selvää, että jo nyt kevään yhtiökokouksissa aihe saa aikaan kiivaita keskusteluja. Useimmissa tapauksissa asiasta kuitenkin selvitään enemmistöpäätöksellä, varsinkin jos autopaikat ovat taloyhtiön hallinnassa. Yhdenvertaisuus turvataan siinä tapauksessa jonotusjärjestelmällä tai kahdella: yksi jono tavallisiin paikkoihin ja toinen latausmahdollisuudella varustettuihin.
Valtio vieläpä tukee ainakin toistaiseksi latausinfran rakentamista, joten siinä mielessä kannattaa olla aktiivinen asian suhteen. Jos haluaa päästä oikein helpolla, koko latauspalvelujärjestelmän voi ostaa ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Lopuksi on todettava, että ainakin omasta mielestäni sähköllä liikkuminen on tosi mukavaa puuhaa.
Kai Haarma,
Asianajaja, toimitusjohtaja