Rakennustyön tilaaja taisteli korkeimmassa oikeudessa asti oikeudestaan reklamaatioon.
Tilaaja teki yrityksen kanssa sopimuksen vuonna 2009 rakennuttamispalveluista ja työmaavalvonnasta. Sopimussuhteessa sovellettiin konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja (KSE 1995), joiden mukaan tilaajan on ilmoitettava korvausvaatimuksensa viipymättä ja viimeistään yhden vuoden kuluessa virheen havaitsemisesta. Kyseinen sopimus irtisanottiin vuonna 2012. Samalla sovittiin, ettei osapuolilla ole toisiaan kohtaan sopimuksen ulkopuolisia vaatimuksia nyt eikä jatkossa.
Vakuutusyhtiöstä haettiin korvauksia
Vuonna 2013 yritys sai sähköpostiviestin työssä todetuista virheistä, jotka johtuivat puutteellisesti suoritetusta valvonnasta. Sopimusrikkomuksen vuoksi yritystä vaadittiin suorittamaan entiselle asiakkaalle koko projektin laskutusarvon määräinen korvaus. Myöhemmin tilaaja ilmoitti vielä nostavansa törkeään tuottamukseen perustuvan kanteen vahingon koko määrästä, jos korvauksesta ei synny sopimusta.
Yritys ilmoitti, etteivät korvausvelvollisuuden perusteet täyty, mutta totesi kuitenkin toivovansa asiassa sopua. Se ehdotti tekevänsä vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen asiasta ja tilittävänsä mahdolliset korvaukset tilaajalle. Yhtiö lisäsi vastaukseensa, että asiasta on laadittava lisäsopimus, ja ettei kummankaan osapuolen tarvitse korvaushakemukseen liittyen myöntää mitään. Tilaaja suostui ehdotettuun suunnitelmaan tilanteen ratkaisemiseksi. Näissä keskusteluissa yritys ei myöntänyt korvausvastuun perustetta eli sopimusrikkomusta.
Vuonna 2014 vakuutusyhtiöltä tuli päätös, jossa se hylkäsi korvaushakemuksen.
Myönsikö yritys virheensä?
Päätöksen jälkeen tilaaja haastoi yrityksen oikeuteen ja vaati siltä korvausta vedoten valvontatehtävän virheellisyyteen. Yritys nosti puolustuksessaan esiin vuoden 2012 irtisanomissopimuksen, jossa tilaaja oli luopunut kanneoikeudestaan. Se vetosi nyt myös ensimmäistä kertaa siihen, että tilaaja oli esittänyt yksilöidyn korvausvaatimuksen myöhässä ja menettänyt siten oikeutensa korvausten vaatimiseen.
Tilaaja puolestaan nojasi siihen, että yritys oli hyväksynyt korvausvaatimuksen oikein tehdyksi, sillä se oli ryhtynyt aktiivisesti käsittelemään vaatimusta tilaajan ja vakuutusyhtiönsä kanssa nostamatta kertaakaan esiin väitettä korvausvaatimuksen myöhästymisestä.
Käräjäoikeus vahvisti vuonna 2016 antamassaan tuomiossa, että tilaaja ei tehnyt reklamaatiota vuoden kuluessa ensimmäisestä vastaanottotarkastuksesta. Perusteita ei myöskään löytynyt väitteille, että yritys olisi hyväksynyt reklamaation oikeellisuuden tiedustellessaan korvausta vakuutusyhtiöstä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.
Yhtiö kiisti korvausvastuunsa johdonmukaisesti
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Tapauksessa keskityttiin siihen, oliko tilaajalle syntynyt yhtiön menettelytavan vuoksi perusteltu käsitys siitä, ettei virheilmoituksen reklamaation myöhästymiseen tulla tarttumaan. Korkein oikeus katsoi todistusaineiston perusteella, että yritys oli koko prosessin ajan johdonmukaisesti kiistänyt korvausvastuunsa. Vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle ei myöskään tarkoittanut oman virheen myöntämistä. Sen sijaan vastuun selvittäminen oli ollut kummankin sopijapuolen edun mukaista. Lisäksi yritys oli selkeästi ilmaissut pitäytyvänsä vuoden 2012 irtisanomissopimuksessa, joka esti osapuolia nostamasta vaatimuksia.
Korkein oikeus päätti, että yritys ei menettänyt oikeuttaan vedota siihen, että korvausvaatimukset oli tehty reklamaation vastaisesti myöhässä. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.
Keskeistä reklamaatiossa:
Reklamaation tarkoitus on informoida sopijakumppania siitä, että toisen osapuolen mielestä suoritus ei vastaa sovittua. Kyseessä on siis huomautus tai vaatimus, jolla tilaaja pyrkii esimerkiksi turvaamaan asemansa ja ottamaan kantaa esimerkiksi korjaushankeen yhteydessä tai sen jälkeen havaittuihin ongelmakohtiin. Toisaalta on myös toisen sopijapuolen kannalta perusteltua, että hän saa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja riittävässä laadussa tietoonsa tilaajan näkemyksen virheistä ja puutteista ja voi siten paremmin varautua niiden seuraamuksiin.
Keskeinen riski tilaajan kannalta on passiivisuus. Jos reklamaatiota ei tehdä lainkaan, on suuri todennäköisyys siitä, että tilaaja ei voi myöhemmin vedota esimerkiksi urakkasuorituksen virheeseen, vaikka virhe olisi täysin kiistattomasti olemassa. Reklamaatio on aina syytä tehdä kirjallisesti ja siten, että sen lähettäminen urakoitsijalle tai muille hankkeen osapuolille kuten suunnittelijalle ja valvojalle voidaan jälkeenpäin osoittaa.
