Asunto-osakeyhtiö K oli vuonna 1992 korottanut ja päällystänyt asfaltilla pihallaan olevan pysäköintialueen. Sen asfalttipinta oli jäänyt viereisen asunto-osakeyhtiö M:n rakennuksen sokkelin ja seinäelementin saumapintaan nähden liian korkealle tasolle ja kiinni seinään. M:n rakennuksen ulkoseinää ei kuitenkaan oltu suunniteltu kestämään korotetun pinnan päällystämisen myötä syntynyttä kosteusrasitusta. M:n rakennuksessa oli havaittu syyskuussa 2012 kosteusvaurio, jonka perusteella M oli esittänyt K:lle korvausvaatimuksen 25.10.2012.
Vahingonkorvaussaatava oli vanhentunut
Koska asunto-osakeyhtiö M oli kanteessaan vedonnut vahingonkorvausvaatimuksensa keskeisimpänä perusteena K:n toteuttamaan pysäköintialueen asfaltointiin ja korottamiseen, Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2016:98, että vuonna 1992 tehty muutostyö oli ensimmäinen ja ratkaiseva toimi jonka perusteella väitetty vahinko oli aiheutunut. Sillä missä vaiheessa vauriot olivat ilmenneet, ei ollut merkitystä kymmenen vuoden vanhentumisajan alkamishetken kannalta, joka oli siten kulunut umpeen vuonna 2002. Vanhentumislain siirtymäsäännöksen mukaan lakia sovelletaan myös velkaan jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaan tuloa 1.1.2004. Tällainen velka on vanhentunut kuitenkin aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.
Asunto-osakeyhtiö M:n vahingonkorvaussaatava oli näin ollen vanhentunut mainitun kolmen vuoden siirtymäajan kuluttua vanhentumislain voimaantulosta ja siten saatava oli ollut vanhentunut kun korvausvaatimus esitettiin ensimmäisen kerran 25.10.2012.